Miesten tasa-arvosta

Tänään on Minna Canthin syntymäpäivä ja tasa-arvon päivä. Kirjoitin viimeksi ajatuksiani naisten kohtaamista tasa-arvon ongelmista Suomessa. Nyt ajattelin puhua kolikon kääntöpuolesta, miesten kohtaamista tasa-arvon ongelmista. Tässä vaiheessa lienee paikallaan toistaa kliseitä: Tasa-arvokysymykset eivät ole nollasummapeliä. Yhden ryhmän kokemien ongelmien esiin tuominen ja niiden korjaaminen eivät ole pois toisilta ryhmiltä. Tasa-arvo kuuluu kaikille. Kun kirjoitan yhden ryhmän ongelmista, tarkoituksenani on vain nostaa ne esiin ilmiöinä, eikä suinkaan vähätellä toisten ryhmien kokemia haasteita. Tasa-arvo on todella monipolvinen aihe, johon liittyy oleellisesti muitakin erilaisia ryhmiä ja ihmisten jakoja, mutta tässä tekstissä keskityn nyt yksinomaan miesten ja naisten välisiin eroihin.


Julkisessa tasa-arvokeskustelussa mielestäni korostuu sellainen näkemys, että naisten asema on miesten asemaa heikompi, ja tasa-arvotyö on taistelua tämän naisten aseman saamiseksi miesten rinnalle (esimerkiksi puolueiden valtiontuesta on korvamerkitty 5 prosenttia naistoimintaan, miestoimintaan ei yhtään). Tottahan se onkin monelta eri kannalta katsottuna, kuten viime blogissani kirjoitinkin ja kuten vaikkapa viimeaikainen "Text me when you get home" -someilmiö on tuonut taas pinnalle (tästä oli muuten hyvä keskustelu Ylen aamussa keskiviikkona, katso). Enkä oikein voi olla mainitsematta eilen julkaistua Nato-raporttia, jossa kerrotaan naisministereidemme olevan jatkuvan vihakampanjan kohteena somessa.


Reilu vuotias poikani kruisailee potkumopolla
Poikaani pitää kohdella maailmassa yhtä hyvin kuin tytärtäni

On kuitenkin sellaisiakin asioita, joissa naisten asema on huomattavasti miesten asemaa parempi. Usein tuntuu, että jos nämä asiat edes tiedostetaan, niiden ratkomiseen ei juurikaan panosteta (sivumennen sanoen, STM:n tasa-arvoyksikössä on nopealla vilkaisulla 17 jäsentä, joista yhdellä on miehen nimi). Siksi minua harmittaa lukea otsikoita joissa "Suomi on tasa-arvon mallimaa". Uutisissa näkee usein tämän kaltaisia nostoja ("Raportti: Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa"), mutta noissa indekseissä tutkitaan yleensä yksipuolisesti vain naisten asemaa pohtivia statistiikkoja (esimerkiksi tuon 2019 SDG gender indexin kriteerit näkyy täällä). Harvemmin näkee mediassa indeksejä, joissa ei ole sukupuolipainotusta. Esimerkiksi BIGI ottaa huomioon tasapuolisesti molemmat sukupuolet, ja siinä Suomi on vasta sijalla 72.


Sitten päästään niihin itse ongelmiin. Tästä tulee väkisinkin pahasti vain asioiden listaamista ja vain vähäistä pohdintaa.


Suomen virallinen tilasto (SVT): Rikos- ja pakkokeinotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=2342-9151. 13 2019, 2. Rikoksien uhrit ja selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.3.2021]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/rpk/2019/13/rpk_2019_13_2020-05-14_kat_002_fi.html
Joidenkin rikosten uhreja 2019

Väkivalta

Vuonna 2019 poliisin tietoon tulleista kaikista väkivaltarikoksista noin 56 prosentissa uhri on mies (varsinkin nuorilla tässä on suuri ero, kuten näkyy kuvasta), ja henkirikosten yritysten uhreista 80 prosenttia on miehiä (lähde). Rikoksentorjuntaneuvoston nettisivuilla sanotaan "Suomessa tyypillisesti väkivallan tekijät ovat miehiä, ja väkivallan riskiryhmää sekä tekijöinä että uhreina ovat nuoret miehet." Kuitenkin ainoa väkivallan vähentämiseen tähtäävä ohjelma Suomessa on Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma. Sekin ohjelma on tietysti erittäin tärkeä, mutta miksei vastaavaa ole miehille, tai miksi koko kysymys edes tarvitsee sukupuolittaa? Eikö voitaisi ohjelmallisesti vain torjua väkivaltaa? Tukipalveluista, kuten auttavista puhelimista suurin osa on nykyään onneksi sukupuolittamattomia. Joistakin vaikeista asioista on kuitenkin helpompi avautua ja keskustella samansukupuolisen kanssa. Siksi onkin useita tärkeää työtä tekeviä pelkästään naisille tarkoitettuja palveluja. Miehille vastaavia palveluja on kuitenkin vähän.


Lainsäädäntö

Asepalvelus on edelleen pakollinen vain miehillä. Mielestäni asepalvelusta pitäisi kehittää tasa-arvoisempaan suuntaan. Yhteistupakokeiluista on hyviä kokemuksia. Modernista armeijasta löytyy kyllä paikka kaikenlaisille palvelijoille. Kuitenkin puolustusvoimat on todennäköisesti itse paras asiantuntija kertomaan, millaisen joukon asepalvelijoita he tarvitsevat Suomen uskottavan puolustuksen ylläpitämiseen, eikä siitä pidä tinkiä.

Sohaisen vielä vähän kovemmin ampiaispesää. Tyttöjen sukuelinten silpominen on Suomessa rikos (ja niin tietty pitääkin), siitä puhutaan paljon ja yleinen mielipide on selkeästi kauhisteleva sitä kohtaan. Poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus sen sijaan on yleisesti hyväksyttyä, vaikka jopa terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilla todetaan, että sen katsotaan loukkaavan lapsen koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta.

Vanhemmuuteen liittyy epätasa-arvoisuutta. Esimerkiksi huoltajuuskiistoista suurin osa ratkaistaan äidin eduksi. Perhevapaista puhutaan onneksi paljon jo senkin vuoksi, että niissä näkyvä epätasa-arvo näkyy naisten palkkakehityksessä. Toivottavasti esitetty perhevapaauudistus parantaa tilannetta edes vähän, vaikkakin uskon ongelman olevan syvällä kulttuurissamme siten, että pelkkä lakiuudistus ei vielä tuo auvoa.

Myös lakien toteutumisessa on epämääräisyyttä, sillä naisille annetaan keskimäärin lyhyempiä tuomioita rikoksista kuin miehille.


Huono-osaisuuden kasaantuminen ja terveys

Miehillä on noin 5,4 vuotta lyhyempi elinajanodoite kuin naisilla. Kuitenkaan hakemalla ei löydy hankkeita, joilla miesten elinaikaa pyrittäisiin kasvattamaan. Ajankohtaisesti miesten koronakuolleisuus on 1,5-2 kertainen naisiin verrattuna. Itsemurhat, työtapaturmat, liikenneonnettomuudet, päihdeongelmat, päihdekuolemat, rikollisuus, asunnottomuus ja syrjäytyminen ovat kaikki tilastoissa vahvasti miehiin painottuvia ongelmia. Kuitenkaan näihin asioihin ei ole nähty tarpeelliseksi käynnistää yhteen sukupuoleen suunnattuja kampanjoita (korjaa, jos olen väärässä), toisin kuin sellaisiin ilmiöihin (esimerkiksi lähisuhdeväkivalta), joissa naiset ovat yliedustettuina uhreina.


Koulut

Vuonna 2015 joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osannut lukea, ja sen jälkeen Pisa-tutkimuksessa lukutaidon pisteet ovat yhä vähentyneet. Muutenkin noissa testeissä suomalaiset pojat pärjäävät huomattavasti tyttöjä huonommin. Tästä on onneksi viime aikoina puhuttu yhä enemmän, mutta varsinaisia korjaamiskeinoja on tuotu julki hyvin vähän. Tyttöjen ja poikien erilainen kohtelu ja eriytynyt koulumenestys lapsuudessa ja nuoruudessa näkyy myös siinä, että korkeakouluopiskelijoista suurempi osa on naisia kuin miehiä, esimerkiksi vuonna 2019 aloittaneista yliopisto-opiskelijoista melkein kolme viidestä oli naisia.


Lopuksi

Nämä asiat ovat minulle tärkeitä paitsi siksi, että olen itse mies myös sen takia, että minulla on pieni poika. Tahdon, että hän kasvaa maailmaan joka kohtelee häntä oikeudenmukaisesti.

Tasa-arvosta puhuttaessa nousee usein voimakkaita tunteita suuntaan ja toiseen. Keskustelu menee helposti vastakkainasetteluksi ja toisten ongelmien vähättelyksi. Tavataan nokitella ja kilpailla, kenellä on suurimmat ongelmat. Uskon, että se juontaa siitä, ettei koeta oman asian tulleen kuulluksi. Minusta tästä päästään vain sillä, että keskustelua kaikista eri näkökulmista lisätään, ja asioita tuodaan enemmän pöydälle. Kuten kaikessa keskustelussa, olisi tärkeää keskittyä aidosti toisen kuuntelemiseen, eikä vain oman vastauksen miettimiseen. Meidän täytyy kunnioittaa toistemme huolia ja antaa tilaa itselle vieraalle aiheelle. Muistetaan, että yhden ryhmän auttaminen ei ole pois toiselta. Täytyy myös huomioida konteksti, ei ole sopivaa naistenpäivänä nostaa miesten ongelmia tai miestenpäivänä naisten ongelmia.

0 comments

Recent Posts

See All

TUORE KUHA -BLOGI

Ajatuksia arjen keskeltä. Politiikasta, politiikan ulkopuolelta. Tajunnanvirtaa hetken mielijohteesta, joskus jopa loppuun vietyjä mietteitä.

TÄGIT